Kooveen valmentajat tutuiksi

Näin loppuvuodesta haastattelimme Tampereen Kooveen valmentajia Kennet Ketolaa ja Anna-Leena Tahkiota. Salibandyn parissa aktiivisesti toimivat valmentajat kertovat mm. omasta taustastaan ja mitä kautta päätyivät sähköpyörätuolisalibandyn pariin, sekä millaisena he näkevät Kooveen tulevaisuuden.

Kuka olet?

Kennet: Kennet Ketola, tosin moni tuntee minut nimellä Kentsu. Olen 33-vuotias, tamperelainen, työskentelen koulunkäynninohjaajana, ja pääasiassa kaikki vapaa-aika menee salibandyn parissa. Kooveen spt-salibandyjoukkueen (pää)valmentaja.

Anna-Leena: Anna-Leena ”Ansku” Tahkio, Kooveen toinen valmentaja.

Mitä olet tehnyt aiemmin ja millaista polkua kuljit spt-salibandyn pariin?

K: Salibandyn pariin tulin vuonna 1994 tai 1995 jolloin aloitin sähly-kerhossa, ja siitä sitten tehtiin joukkue, ensimmäisen kauden pelasin sekä kentällä että maalissa mutta sen jälkeen siirryin kokonaan maalivahdiksi. Salibandya olen valmentanut vuodesta 2005 alkaen joka kausi jotain joukkuetta.

SPT-salibandyyn mukaan tulin sillä tavalla, että Kooveella oli spt-salibandy-ryhmä, jossa minua edeltänyt vetäjä muutti toiselle paikkakunnalle ja hän meidän seuran silloisen liikuntapäällikön kanssa miettivät kuka olisi sopiva henkilö jatkamaan ryhmän kanssa ja olivat yhtä mieltä siitä että minä olisin sopiva. Kerran kävin katsomassa toimintaa, ja sille tielle sitä on jääty.

A: Pelasin itse aikanaan n. 10 vuotta pystysäbää, siitä siirryin valmentajaksi. Tavattuani Kentsun löysin itseni hieman puolivahingossa seuraamasta treenejä. Ja siitähän se sitten lähti. Aikaisempaa taustaa ei siis ole vammaispuolen urheiluun millään lailla, joten kaikki oli (ja on vieläkin) uutta ja ihmeellistä.

Millaista oli tulla mukaan/perustaa joukkue?

K: Ryhmä oli silloin jo sellainen, että ottivat minut hyvin vastaan, vaikka alkuun olivatkin kovin hiljaisia. Joukkueen perustamista mietittiin muutama vuosi ennen kuin lopulta sarjaan lähdettiin, luvannut olin jo aikaisemmin, että mielelläni jatkan valmentamista, kun sarjaan lähdetään. Iso kiitos joukkueen perustamiselle kuuluu meidän silloiselle jojolle ja pelaajille, jotka olivat sitoutuneita lähtemään kilpatoimintaan mukaan.

A: Kaikki oli jännittävää ja alkuun ajattelinkin, että mihin ihmeeseen olen itseni tällä kertaa lykännyt. Jo pelkkä sääntöjen lukeminen ja lajista jotain ymmärtäminen vei itselläni aikaa. Hirvittävästi oli ideoita treeneistä ja alkuun jouduinkin paljon kysymään sekä kokeilemaan mikä toimii ja mikä ei. Joukkueen perustaminen oli sekin uutta ja jännää. Suurimman työn siinä teki meidän silloinen joukkueenjohtajamme. Onneksi kaikki ovat olleet varsin ymmärtäväisiä ja itselläni on se tunne, että olemme kaikki yhtä suurta perhettä.

Olette molemmat aktiivisia ns. pystysäbän puolella. Mitä samaa näette lajeissa ja mitä eroa ja ominaispiirteitä?

K: Samaa lajeissa on perusajatus joukkueurheilussa palloilulajeissa, kun hallitset palloa niin hallitset peliä. Säännöissä on niin yhtäläisyyksiä kuin myös eroavaisuuksia.

A: Lajit ovat tällä hetkellä varsin samanlaiset. Spt-salibandy on muokkautunut aikojen alusta, jolloin laji oli käsittääkseni enemmän maahockeyn kaltainen, vastaamaan yhä enemmän pystysäbää. Säännöissä on samoja piirteitä ja lajit pelitavaltaan muistuttavat toisiaan, vaikka spt-salibandyyn onkin jäänyt maahockeyn ominaisuuksia. Eroja löytyy kuitenkin myös sieltä sääntöjen puolelta ja esimerkiksi aloitus on täysin erilainen pystysäbään verrattuna. Tästä muistaakseni puhuttiin toissa kesänä, että pitäisikö aloitusta muuttaa pystysäbän face to face-tapaan.

Mikä on parasta spt-salibandyssa?

K: Se, että kannustetaan ja tsempataan toisia joukkueesta riippumatta, kentällä taistellaan tosissaan mutta pelin päätyttyä ollaan kaikki kavereita keskenään.

A: Parasta on yhteisöllisyys. Me ollaan me yli joukkuerajojen. Lisäksi tietenkin se, että vaikeastikin vammaisille on olemassa liikuntaharrastus, jonka kautta pääsee osallistumaan johonkin ja saa kokea sen yhteisöllisyyden.

Millaisena näette Kooveen tulevaisuuden?

K: Tulevaisuus näyttää ihan hyvälle, joka vuosi ollaan pystytty kehittymään niin joukkueena kuin yksilöinäkin. On ollut kiva huomata, että meille halutaan tulla muualtakin pelaamaan, joten jotain ollaan tehty oikein. Vielä kun vaan löydetään omalta alueelta uusia pelaajia niin tilanne näyttää vielä paremmalta.

A: Tulevaisuus näyttää ihan valoisalle. On hienoa huomata, että meistä pidetään ja meidän joukkueeseen halutaan tulla pelaamaan vähän kauempaakin. Vielä pitäisi paremmin tavoittaa oman kaupungin ja lähikuntien vammaisia, ja sitä kautta löytää vähän lähempää niitä pelaajia.

Miten mielestänne saataisiin uusia harrastajia lajin pariin?

K: Erilaisissa tapahtumissa lajin esittelyä ja kokeilumahdollisuuksien tarjoamista, esimerkiksi apuvälinemessut/liikuntamaa, Valtti-tapahtumat.

A: Tämä on erittäin hyvä kysymys. Varmaankin pitäisi vaan vieläkin enemmän järjestää kokeilumahdollisuuksia sekä lähteä esittelemään lajia asumisyksiköihin ja sitä kautta ”nykiä” porukkaa suoraan kotoa lajin pariin.

Miten kehittäisitte lajia?

K: Mielestäni tällä hetkellä lajia ei välttämättä tarvitse muuttaa mitenkään sääntöjen osalta, mutta voisi olla kiva lisä, jos olisi AllStars-tapahtuma, jossa olisi peli sekä taitokisoja.

A: Jos lajia halutaan viedä yhä enemmän pystysalibandyn suuntaan, niin ensimmäisenä pitäisi muuttaa kansainvälisiä sääntöjä vastaamaan paremmin salibandyä, sen jälkeen pystytään muokkaamaan kansallisia sääntöjä ja toimintatapoja. Tasoerojen pienentäminen SM- ja Finlandia-sarjan välillä varmasti kehittäisi lajia. Millä niitä tasoeroja sitten pienennetään? Onko se sitten yksi yhtenäinen sarja, jossa varsinkin aluksi, Finlandia-sarjasta tulleet joukkueet olisivat heittopusseja vai joku ystävyysottelu- tai AllStars-toiminta? Pystysalibandyn puolella on Champions Cup, jossa pelaa Euroopan 1.-4. Kansainvälisen Salibandyliiton rankingissa sijoittuneiden maiden seurajoukkueet. Kulta- ja hopeajoukkueet kohtaisivat Euroopan vastaavat joukkueet. Sen tarkemmin en ole perehtynyt muiden maiden kansalliseen toimintaan, joten en itseasiassa edes tiedä, miten muualla pelataan. Tästä voisi kuitenkin varioida jonkun oman vastaavanlaisen niin, että sekä SM- että Finlandia-sarjan joukkueet pääsisivät pelaamaan kovia otteluita.

Millaisia omia tavoitteita teillä on? Lajin parissa tai muun urheilun parissa?

K: Valmentajana tavoitteena on kehittyä vielä lisää, jotta pystyn paremmin ohjaamaan ja neuvomaan pelaajia. Pelaajana nostaa joukkuetta muutama sarja-tasoja ylemmäs (nyt sisäsuomen 5 divaria pelataan) ja siinä samalla toki vielä kehittyä pelaajanakin sekä huoltajana (miesten liiga) saada lisää osaamista.

A: Lajin parissa haluan kehittyä yhä enemmän ja oppia lisää varsinkin taktiikkapuolesta, joka on itselläni ollut aina se kysymysmerkki. Pystysalibandyn puolella toimin tällä hetkellä Kooveen naisten liigajoukkueen huoltajana ja tässäkin pestissä haluan kehittyä ymmärtämään lajin ominaisvammoja, niiden ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä kehittää itseäni huoltajana.